Vehviläläiset monessa menossa mukana

Kyläläiset osallistuvat sankoin joukoin kylän yhteisiin tapahtumiin. Menossa mukana ovat kaikki vauvasta vaariin. Samoin tapahtumia on heinätalkoista laskiaisriehaan, pilkkikilpailuista kunnostustalkoisiin.

REMONTTIKUVIA:

2005:

Tästä pääset katsomaan kuvia Vehvilä Talon peruskorjauksen ykkösvaiheesta vuodelta 2005, kun Vehvilä Talo maalattiin ja remontoitiin ulkoa päin.

Vehvilän Kyläyhdistys sai Suomen Kotiseutuliitolta avustusta Vehvilä Talon 1. vaiheen saneeraukseen 10 000 euroa. Työ tehtiin kesällä 2005 ja se käsitti mm. ulkoseinien ja vesikaton maalauksen sekä ulkopuolisen viemäröinnin räystäskouruineen ja vesipelteineen. Myös ulko-ovet uusittiin kokonaan. Ulkoseinien maalaus ja varsinkin raappaus oli iso urakka;kaikkiaan talkootunteja kertyi lähes 800 ja näihin tunteihin ei sisälly talkooemäntien työt, joita niitäkin tuli yli 200.  Töissä oltiin 11 lauantaita ja 12 tiistai-iltaa. Työ kuitenkin saatiin tehdyksi ja tulokseen ollaan tyytyväisiä. Suuret kiitokset kaikille työhön osallistuneille!

2006:

Tästä pääset katsomaan kuvia vuodelta 2006, kun Vehvilä Talon aitta maalattiin ja remontoitiin.
Suomen Kotiseutuliitto
on myöntänyt Vehvilän Kyläyhdistys ry:lle 10.000,00 euron suuruisen avustuksen Vehvilä Talon peruskorjauksen 2. vaiheeseen.

Kesällä maalataan sokkeli ja tehdään kiveys sokkelin varteen sekä kunnostetaan piha. Ulkorakennus maalataan samanväriseksi kuin päärakennus. Syksyllä aloitetaan sisäremontti. Ensin kunnostetaan yläluokka ja käytävä sekä keväällä 2007 alaluokka.

KUVIA ERILAISISTA TAPHTUMISTA:

Tästä löytyy kuvia vuoden 2006 heinätalkoista Suholan perinnemaisemissa.

Tästä pääset katsomaan kuvia pilkkikilpailusta 8.4.2009 Suurellajärvellä

HIRVIPEIJAISKUVIA:

Tästä pääset katsomaan kuvia vuoden 2007 hirvipeijaisista Vehvilä Talolla. 1.12.2007.

Tästä pääset katsomaan kuvia 50-vuotiaan Vehvilän metsästysseuran juhlista, jotka juhlittiin hirvipeijaisten merkeissä Vehvilä Talolla 2008.

Tästä pääset katsomaan kuvia vuoden 2009 hirvipeijaisista Vehvilä Talolla.

Tästä pääset katsomaan kuvia vuoden 2010 hirvipeijaisista Vehvilä Talolla.

Tästä pääset katsomaan kuvia vuoden 2011 hirvipeijaisista Vehvilä Talolla. Hirvipaistin lisäksi tarjottiin perinteiset lanttulaatikot, porkkanalaatikot, salaatit, kylmäsavulohet ja muut lisukkeet. Jälkiruuaksi juotiin kakkukahvit.

Vehvilä Talolla 4.8 ja 6.8 2019 järjestetty kesäteatteri Havukka-Ahon Ajattelijaa saapui katsomaan ennätysyleisö, Vehvilä Talon pihapiiriin rakennettu näytelmä alue soveltui hienosti kyseiseen esitykseen josta kyläyhdistykselle ja ennenkaikkea talkooväelle tulikin kiitokset.

Teatteriväki sai taas osaltaan yleisöltä mukaansa tempaavasta loistavasta esityksestä arvoisensa suosionosoitukset

MUUTA:

Professori Heino Nyyssönen kokosi Vehvilän kylän tarinaa vuosilta 1965-2006 lehtileikkein Sisä-Savon Sanomista. Teoksen kolme painosta on nyt loppuun myyty. Halutessasi voi tutustua Vehvilä Talolla oleviin kappaleisiin. Myös Suonenjoen kirjastosta voi lainata teosta. Kyläkirjan luovutustilaisuus oli 15.12.2007 Vehvilä Talolla; juttu siitä tässä

 

Close Menu